Materiaalit

Soitinpuuksi soveltuva Sitkakuusi tulee Alaskasta tai Kanadasta. Se on perinteinen ja hyvin luonnollinen valinta varsinkin teräskielisten kitaroiden kansipuuksi erinomaisen paino/ vetolujuussuhteensa vuoksi. Sitkakuusi on myös hyvin kulutusta ja kolhuja kestävää. Soinniltaan Sitkakuusi on pääsääntöisesti lämmin ja melko keskialuepainotteinen. Väri on vaalea punertavan rusehtava.

Tulee Kalliovuorilta tai pääosin Kanadasta. Pehmeämpää, heikompaa ja herkempää kuin Sitkakuusi, mutta silti vielä mainio kansipuuksi. Kansi tuottaa yleensä nopeasti syttyvän, kirkkaan ja kylmähkön soinnin verratuna Sitkakanteen. Erot eivät kuitenkaan ole kovin dramaattisia. Molemmista puista voi rakentaa aivan huippukitaroita. Väriltään Engelmann on hyvin vaalea, lähes valkoinen.

P.Amerikka.
Kevyt ja pehmeä kansipuu jota käytetään paljon klassisten kitaroiden kansiin. Herkästi syttyvän ja kirkkaan sointinsa vuoksi sopii hyvin fingerstyle-teräskielisen kansipuuksi. Varottava rajua käyttöä. Väriltään tummahkon ruskea.

Indonesia, Intia
Se ’tavallinen’ ruusupuu kitaran sivuiksi ja pohjiksi, joka arvo tajutaan vasta kun se alkaa olla lopussa. Hieman pehmeämpää kuin’ kovat’ ruusupuut (Brasilian-, Amazonin- ym.), mutta samalla joustavampaa ja kestävämpää sivu- ja pohjamateriaalina.( Erityisesti Suomen hankalassa ilmastossa tärkeää) Lisäksi saatavilla on toistaiseksi hyviä paloja kansiksi ja pohjiksi järjelliseen hintaan.

Kestävä ja hyvä materiaali josta on rakennettu yhtä monia huippusoittimia kuin ’jalommistakin’ puista. Yleensä lämpimän violetinruskearaitaista.

Tällä kauppanimikkeellä ostamani mahonki on kaunista, tasavärisen vaaleaa Etelä-Amerikkalaista mahonkia. Mahonkikitara on kevyt, nopeasti syttyvä ja keskialuepainotteinen. Mahonki on yleensä hyvin stabiili ja kestävä puu.

Perinteinen kitarankaulapuu. Melko painavaa ja hyvin stabiilia. Tasaisen punertavanruskeaa. Erinomainen sointi.

Hankkimani erä on tummanruskeaa, voimakasraitaista ja kovaa, lähes lasimaista puuta. Vain harvoista paloista voi rakentaa L- mallin.(Enimmäkseen M ja S) Vaikea taivutettava, joten soololovi ei tule kyseeseen. Sointi kirkas, erotteleva.

Aito ruusupuu (dalbergia) joka kasvaa eteläisessä Meksikossa ja Keski-Amerikassa.
Hyvin painava, kova ja soinniltaan lasimainen puu. Väriltään koristeellisen kelta- oranssi-tummanruskea raitainen. Öljyisenä puuna vaikea liimattava. Ei kovin stabiili ja halkeamisvaara suurempi kuin Intian ruusupuulla. Cocobolokitara on kirkas-ja muhkeaääninen ja melko painava.

Vaatii hyvää hoitoa. (kostutus huolellista pakkasilla). Varastossani on vain harvoja L- kokoiseen kitaraan sopivia paloja. (Enimmäkseen M ja S)

Käytän Brasilian- Madagaskarin- ja Amazoninruusupuuta samanveroisina otelautapuina. Kaikki ovat kovia, suhteellisen vähän liikkuvia, hyvin soivia ja kauniita puita. Tärkeintä stabiilin kaulan aikaansaamiseksi on, että palat ovat suorasyisiä ja tarkasti säteittäin sahattu. Riittävä varastointiaika on myös hyvin tärkeää. Eebenpuuta ja African blackwoodia käytän toisinaan tiettyihin malleihin (esim FS tai S) Eebenpuun ongelma on sen pitkään kestävä eläminen. Eebenpuuta on varastoitava vähintään viisi vuotta ennen käyttöönottoa. African blackwood on mustanruskeaa, kovaa, hienosti kiiltävää ja soivaa, mutta hyvin kallista ja vaikeasti saatavaa. Se liikkuu vähemmän kuin eebenpuu ja soi paremmin, joten se on mielestäni parempi valinta tummaksi otelaudaksi kuin eebenpuu, joskaan se ei ole aivan mustaa.

Bassojen otelautapuuna käytän pau ferroa. Eebenpuun käyttö bassojen otelaudaksi on liian suuri riski, ellei puu ole todella pitkään varastoitua.

Käytän kotimaista metsälehmusta kaikukopan sisällä sivut ja pohjan ja kannen yhdistäviin uritettuhin listoihin. Metsälehmus on kevyttä, vaaleaa ja hienojakoista puuta.

Kaikukoppaa kiertävä reunalista. Pidän jalavan sävystä. Sopii ominaisuuksiltaan hyvin reunalistaksi.

Perinteinen kaulapuu. Akustiset bassonkaulat. Sopii myös hyvin 12-kielisen sivu- ja pohjamateriaaliksi. Sivuina ja pohjina taipumusta kuivahkoon, erottelevaan sointiin.

Käytän kitaroissani pääsääntöisesti Wawerlyn ( www.stewmac.com/waverly) koneistoja. Ne ovat mielestäni yksinkertaisesti parhaat säännöllisesti saatavilla olevat virityskoneistot. Waverlyt ja huolella tehty satula takaavat helpon ja tarkan virittämisen.

Akustisissa bassoissani käytän hipshotin ultralight- koneistoja (www.hipshotproducts.com) Ne eivät aiheuta kiusallista 'ylipainoa' basson lapaan ja ovat hyvät ja luotettavat koneistot.

Olen käyttänyt kitaroissani Highlander- tai K&K- mikrofoneja. Highlanderin ( http://highlanderpickups.com/) tuotteet ovat osoittautuneet pitkässä ja vaativassa käytössä hyviksi ja luotettaviksi. Perusversio on tallanluun alle asennettava sensori ja esivahvistin hihnannuppijakissa. Tähän pakettiin on liitettävissä pohjan rimaan ääniaukon kohdalle kiinnitettävä kondensaattorimikrofoni tuomaan lisää akustista vaikutelmaa. Highlander soveltuu käytettäväksi monien vahvistintyyppien kanssa. Hihnannuppijakki kiinnittyy puukierteillä peräpalkkiin, joten ikävää jakin löystymistä kesken keikan ei tapahdu.

K&K- mikrofonit (www.kksound.com) ovat kuitenkin nykyään suositukseni kitaroihini. Tallalevyyn kannen alle asennetaan kolme (tai useampia) sensoria. Tallanluuhun ei tarvitse kajota, eikä balanssiongelmia esiinny.  Mikä parasta; K&K ei tarvitse patteria. Peruspaketti on myös laajennettavissa erittäin laadukkaalla ja vähän kiertävällä kondensaattorimikrofonilla. Peruspaketin sointi on kuitenkin jo valmiiksi akustiselta kuulostava verrattuna esim. highlanderiin. Soveltuu varmaankin parhaiten soitettavaksi PA:n kautta.