Samalla konseptilla voisi toteuttaa mandoliinin, mandolan, bouzoukin ja banjolan.

Sattuman oikusta ensimmäinen valmistunut rakenteen prototyyppi on banjola eli puukantinen banjo, jota on aikanaan käytetty mm irlantilaisessa kansanmusiikissa. 1900-luvun alkupuolella soitin oli vielä yleinen, mutta kuoli sittemmin lähes sukupuuttoon. Se jäi tuntemamme banjon jalkoihin. Sääli, sillä vaikka ääni onkin hiljaisempi, on puukannen soinnissa oma taikansa.

Lähdin suunnittelussa liikkeelle perinteisestä banjon skaalasta (26 1/8") ja piirsin kannen muodon vastaamaan banjon kalvon pinta-alaa. Tein sitkakannesta mahdollisimman ohuen, n 1,5mm ja vahvistin sen kahdella pitkittäisellä rimalla. Ääniaukon reuna vaati pienen tukiriman ääniaukon puolelle. Tervaleppäinen kaikukoppa on jyrsitty hyvin ohueksi (n 3mm) ja vahvistettu sisäsivuilta laminoidulla lasikankaalla. Soittimen paksuus on vain noin 5cm, mutta siitä huolimatta ääntä lähtee melko mukavasti, ei tietenkään banjoon verrattavaa meteliä. Soinnin väri on miellyttävän puinen ja ääni syttyy ja sammuu hyvin banjon tapaan. Hyvä merkki oli, että soitinta oli melko vaikea laskea hyppysistään vaikka en osaa edes soittaa banjoa.

Banjola lähti maailmalle ja joutunee todelliseen testiin lähitulevaisuudessa. Näemme sitten onko banjoloilla tulevaisuutta.

Banjolan kuvia löydät galleriasta.

Lassi

Tilasin Oregonista kokeeksi 10 master grade-luokiteltua Port Orford-seetrikantta. Kannet on sahattu luontaisesti kaatuneista puista, esim myrskytuhojen jälkeen. Myös jokien tulviessa puita ilmeisesti kaatuu. Nämä kannet ovat toimittajan mukaan muuten virheettömiä, mutta alueen kaikissa puissa on vuoden 1783 kohdalla tumma raita, jonka aiheuttajaa ei ole saatu selville, vaikka botanistit ovat asiaa tutkineet. Tumma raita ei kuitenkaan ole muuta kantta heikompi tai taipuvainen halkeamaan. (Toimittajan mukaan.)

Port Orford-seetri (Port Orford Cedar, tieteellinen nimi chamaecyparis lawsoniana) kuuluu sypresseihin. Puuaines on vaaleankellertävää, hienosyistä ja aromaattisen tuoksuista ja pihkaista. Soittimen kansiksi puu on kysyttyä sen erikoisen, raa´ahkon, voimakkaan ja herkästi syttyvän sointinsa vuoksi. Lisäksi puu on kansipuista ehkä vähiten taipuvainen halkeiluun. Sen saatavuus on hyvin rajoitettua, ja hinta sen mukainen

Tämä puu on kiinnostanut minua viime aikoina kovasti, mutta aiemmin en ole onnistunut hankkimaan sitä. Siitä voisi syntyä plektrakitaroita herkkään ja voimakkaaseen soolosoittoon tai fingerstyle-kitaroita. Nailonkielisenäkin voisi toimia loistavasti. Kitarat lisäksi tuoksuvat hyvältä.

Jos ja kun kannet saapuvat, joudun kuitenkin varastoimaan niitä vielä pari vuotta, jotta pihka haihtuisi ja kristalloituisi. Kärsivällisyyttä vaaditaan, kun hinku päästä kokeilemaan puuta on kova.

Lassi

Olen harvoin jos koskaan nähnyt artikkelia otelaudan merkityksestä kitaralle. Yritän hiukan korjata tätä puutetta.

Otelaudalla on useita tehtäviä, mm: Toimia kiinnitysalustana nauhoille, stabiloida ja jäykistää kaulaa, muodostaa kulutusta kestävä pinta sekä ehkä tärkeimpänä määrittää kaulan soitettavuuteen vaikuttavaa muotoa. Lisäksi otelauta antaa oman lisänsä kitaran sointiväriin. Tärkeää on myös otelautapuun esteettinen ulkonäkö osana kokonaisuutta.

Kovuus (kulutuskestävyys), hyvä sointi, hyvät tekniset ominaisuudet (työstettävyys, liimattavuus, vähäinen liikkuminen, lujuus) sekä esteettisesti miellyttävä ulkonäkö ovat siis tavoiteltuja ominaisuuksia otelautapuulle. Lisäksi otelauta on useimmiten tummaa puuta (lakkaamaton), jotta sormista erittyvän rasvan ja hien sekä kielistä irtoavien ainesten sekoitus (töhnä) ei näkyisi epäesteettisellä tavalla. Vahamainen, kiiltävä pinta on myös tärkeä ominaisuus otelaudalle, jotta lika olisi helposti pestävissä pois eikä imeytyisi puuhun pehmentäen sitä.

Aidot ruusupuut ( dalbergia-suku) ja eräät muut ominaisuuksiltaan niitä läheisesti vastaavat puut täyttävät lähes täydellisesti edellä mainitut vaatimukset.

Jotta otelauta tukisi ja vakauttaisi kaulaa, on otelautapalan oltava tarkasti säteittäin sahattu ja riittävän kauan varastoitu ennen käyttöönottoa. Otelaudan päästä katsottuna syykuvion tulisi kulkea pystysuoraan palan läpi (kuva tulossa) Tasainen ja suora syykuvio myös pitkittäin päältä katsottuna ennustaa hyvää. Koristeelliset syykiemurat ja mutkat ovat riski. Samoin otelaudan päästä katsottuna syykuvion voimakas kaltevuus tai kaltevuuden muutos.

Puun sisällä kulkee eräänlaisia vesijohtoputkia. Ne painuvat kasaan ts. kutistuvat säteen suunnassa kun aikaa kuluu, mutta eivät pituussuunnassa. Optimaalisessa otelautapalassa "vesijohtoputket" kulkevat ehjinä ja tasaisina rinnakkaisina rivistöinä pituussuunnassa palan päästä päähän.  Jos nämä putket jossain kohtaa otelautaa mutkittelevat voimakkaasti tai kulkevat otelautapalasta ulos, on tuloksena epätasainen kutistuminen. Puun kutistumisvoima on hyvin suuri. Jos otelauta on liian tuore (ts. kostea) ja syykuvioltaan levoton, voi otelauta kuivuessaan vetää koko kaulan pois oikeasta muodosta. Vähintäänkin on seurauksena epätoivottuja kukkuloita ja laaksoja soittoprofiiliin.

Jos otelauta on syykuvioltaan optimaalinen ja riittävän pitkään varastoitu, on tuloksena vahva ja stabiili kaula, joka kestää hyvin paksutkin kielet. Hyvällä otelaudalla ja nauhoituksella kitara säilyy pitkään kevytsoittoisena ilman erityistä säätämistä, koska kaulan linja ei lepää ainoastaan kaularaudan varassa vaan otelauta ottaa vastaan ja jakaa kielten vetoa tasaisesti.

Otelaudan sointi vaikuttaa koko soittimen sointiväriin, äänen syttymiseen yms. Otelautapalan 'klangi' kannattaa tarkistaa neljäsosasta ai puolivälistä kiinni pitäen. Myös mahdolliset havaitsematta jääneet halkeamat voi todeta näin. (koputusääni resonoi.) Koko kaulan 'klangi' on tietenkin olennaisen tärkeä ja ihmeen vähän korostettu. Pääasia on, ettei minkäänlaista resonanssia esiinny (esim. kaularaudasta)

Otelautaa liimattaessa samoin kuin muitakin ohuita puulevyjä liimattaessa tulisi käyttää liimaa, joka ei sisällä vettä. (Esim. epoksi)

Itse suosin otelautapuina Brasilian-, Madagaskarin- ja Amazoninruusupuuta sekä African Blackwoodia. Akustisessa bassossa käytän nyttemmin otelautapuuna pau ferroa, joka toimii siinä tehtävässä oikein hyvin ja jota on saatavissa riittävän isoja hyvin sahattuja paloja siedettävään hintaan. Eebenpuu on riski, paitsi jos sitä on varastoitu kymmenisen vuotta ennen käyttöä. Se kutistuu voimakkaasti hyvin pitkään, mutta on sen jälkeen stabiili puu. Iso basson otelauta liian tuoreesta eebenpuusta voi tuottaa pahoja ongelmia. Intian ruusupuu on mielestäni otelautapuuksi yleensä liian pehmeää, vaikka sitä paljon käytetäänkin.

Osassa kaksi tulen käsittelemään otelaudan ja nauhojen oikeaa profilointia.

Parempi kuva-aineisto on otettu sivuja varten jo yli kymmenen vuotta sitten ja se on jo joiltain osin vanhentunutta. (esim. lavan muoto kitaramalleissa.) Yritän korjata tilannetta pikkuhiljaa. Suurinta osaa soittimistani en ole tietenkään kuvannut ollenkaan. Siksi joistain malleista ei vielä ole kuvaa. Joistakin yksityiskohdista ja ominaisuuksista ( esim. sunburstit) sekä materiaaleista on tulossa myös lisää kuvia.

Tilaus- ja toimitusehdot, hinnasto sekä soittajien sivut puuttuvat vielä toistaiseksi ja avaussivun ulkoasu on tekemättä. Edistynee vielä kevään mittaan.

Lassi